Author picture

Tuomioistuinsovittelu kiinteistöriidassa

Toisinaan kiinteistön kaupan jälkeen ostajan ja myyjän välille voi syntyä riitaa esimerkiksi kiinteistön kunnosta. Kun ostajien ja myyjien välillä syntyy riitaa kiinteistöstä, on asian ratkaisemiseen useampia vaihtoehtoja. Asiantuntevan avustajan avulla riidan osapuoli voi keskustella mahdollisista etenemistavoista, ja mitkä niiden mahdolliset edut ja riskit voivat olla. Yksi vaihtoehto voi olla tuomioistuinsovittelu, jota tässä artikkelissa käsitellään. Usein ennen tätä on jo voitu käydä neuvotteluja esimerkiksi avustajien välityksellä.

Tuomioistuinsovittelu edellyttää, että kaikki osapuolet suostuvat sovitteluun. Toinen osapuoli yksinään ei siis voi päättää sovittelusta. Tuomioistuin kuitenkin päättää sovittelun aloittamisesta. Sovittelussa lähtökohtaisesti molemmat osapuolet vastaavat omista kuluistaan, joten sovittelussa vältytään myös oikeudenkäyntikuluriskiltä.

Kiinteistöriidan tuomioistuinsovittelussa osapuolet pyrkivät neuvottelemaan mahdollisen sovinnollisen ratkaisun saavuttamisesta kiinteistöriidalle. Mukana sovittelussa on tuomari, joka toimii sovittelijana. Hän ei siis ratkaise asiaa vaan auttaa osapuolten keskustelua. Sovittelussa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, millaiseen sovintoon osapuoli on valmis sitoutumaan. Usein sovinnon saavuttaminen voi edellyttää osapuolilta kompromisseja. Sovitteluun voikin olla syytä ottaa avuksi asiantuntija, joka voi auttaa sinua asiassa ja tukee sovintoneuvotteluissa.

Anna Annian auttaa

Asianajajamme auttavat sinua mielellään, mikäli sinulla heräsi aiheen tiimoilta jotain kysyttävää. Tarjoamme sinulle 15 minuutin ilmaisen alkukartoituksen, jossa voit keskustella tilanteestasi asianajajamme kanssa. Voit ottaa meihin yhteyttä ilman sitoutumista matalalla kynnyksellä. Pyynnöstä voimme myös antaa sinulle hinta-arvion koko toimeksiannosta, jos päätät aloittaa yhteistyön kanssamme. Ota yhteyttä!

Jaa blogikirjoituksemme