- Etusivu
- Lakipalvelut yrityksille
- Kiinteistöt ja rakentaminen
Kiinteistöt ja rakentaminen
Rakennusurakoissa sopimusten perussisältö nojaa yleisesti YSE 1998 -ehtoihin. Sopimuksia laadittaessa ja vimeistään riitatilanteessa on syytä ottaa ammattilainen avuksi.
Monet toimeksiannot voidaan toteuttaa myös etäpalveluna.


Rakennusurakkariidat
Suomessa ei ole rakennushankkeiden toteuttamista koskevaa erityislakia, jossa määriteltäisiin urakkasopimusten periaatteita tai toimintaa sopimuskumppaneiden välisissä ristiriitatilanteissa.
Erityislain puuttuessa urakkasopimuksissa sovelletaan sopimusoikeudelliseen lainsäädäntöön ja vallitsevaan oikeuskäytäntöön perustuvia yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita. Lisäksi rakennuttaja- ja urakoitsijasektori ovat laatineet rakennusalan urakkasopimuksia varten molempien osapuolten luottamusta nauttivat yleiset sopimusehdot. Näin urakkasopimusten osapuolten ei tarvitse tarjouspyyntöä tai tarjousta tehdessään keskittyä sopimusoikeudellisiin yksityiskohtiin. Sopimuksen perussisältö muodostuu yleensä vakioehtojen mukaisesti. Tästä luonnollisesti seuraa, että myös suurin osa sopimuskumppaneiden välisistä vaatimuksista seuraa sopimuksen osaksi otetuista YSE 1998 -ehdoista.
Aiheesta lisää

Ludeongelman myötä taloyhtiölle yli 90.000 euron maksuvelvoite
Arvotalossa sijaitsevassa huoneistossa havaittiin ludeongelma, jota ludetorjunnan ammattilainen luonnehti poikkeuksellisen haastavaksi. Kaikkien huoneiston puuosien purkaminen oli välttämätöntä ja korjauksia tehtiin huoneiston betonipintaa myöten – purkulistalla

Rakennusmestarin myymä talo voi olla ”pommi”
Kuntotarkastus on syytä tehdä huolella Talokaupoilla täytyy olla tarkkana, sillä monesti vanha sanonta ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä” voi pitää usein paikkansa myös rakennusammattilaisen itse

Mikä on hallinnanjakosopimus?
Yhteisomistuksessa oleva kiinteistö voi joskus aiheuttaa paljon päänvaivaa, sillä aina kiinteistön yhteisomistus ei ole omistajien yhteinen päätös.