Korkeimman oikeuden arvioitavana olleessa tapauksessa äiti oli taannut omavelkaisella takauksella poikansa ja tämän avopuolison vuokrasopimuksen. Äidin antama takaus käsitti myös korot ja liitännäiskustannukset. Omavelkainen takaus tarkoittaa sitä, että takaaja vastaa velasta kuin omastaan – velkojalla on välittömästi velan eräpäivän jälkeen oikeus vaatia velan suorittamista takaajalta. Toinen takauksen muoto on toissijainen takaus, joka edellyttää velallisen maksukyvyttömyyden toteamista esimerkiksi ulosotossa ennen kuin velkaa voidaan periä takaajalta.
Tapauksessa vuokralaiset jättivät pian vuokrasuhteen alettua kaikki maksut maksamatta ja vuokranantaja ryhtyi perimään saataviaan oikeusteitse. Äiti katsoi oikeudessa, että vuokranantajan vaatimuksen olevan kohtuuton siltä osin kuin se ylitti neljän kuukauden vuokrarästit. Korkein oikeus linjasi, ettei äidin takausvastuu rajoittunut vain muutamaan kuukauteen.
Vuokranantaja ei toistuvista maksulaiminlyönneistä huolimatta kuitenkaan irtisanonut vuokrasopimusta, eikä takaajalla ollut oikeutta sitä irtisanoa. Äiti oli maksanut takaussitoumuksensa johdosta vuokrarästejä jo lähes 10.000 euron edestä, kunnes asia päätyi uudemman kerran käräjäoikeuteen. Vuokranantaja vaati takaajalta maksuja 37 kuukauden vuokrarästien osalta. Käräjäoikeus katsoi osan vuokrasaatavista vanhentuneiksi, mutta takaajalle jäi maksettavaa yli 15.000 euroa. Asia eteni toistamiseen korkeimpaan oikeuteen asti, joka jätti asian käräjäoikeuden tuomion varaan.
Takausta käytetään laajasti velan vakuutena. Lainanantajan tai tässä tapauksessa vuokranantajan riskiä pienentää kun maksusaatavaa voi vaatia joltakin muulta, mikäli sitä ei päävelalliselta saada perittyä. Korkein oikeus huomautti takauksen olevan ankara oikeustoimi, jonka vakuusarvoa ja siihen perustuvaa mahdollisuutta saada luottoa merkittävästi heikentäisi maksun kohtuullistaminen kevein perustein.
