Mökkikausi on jälleen aluillaan ja viimevuosilta onkin tiedossa mitä moninaisempia tarinoita kanssamökkeilijöiden toimista. Näihin perustuen siis muutama vinkki mökillä toimimiseen ja kuinka ylläpitää mökkirauha.
Suomessa ovat voimassa ns. jokamiehen oikeudet, jotka oikeuttavat mm. kulkemaan metsässä ja poimimaan marjoja.Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät jokamiehen oikeudet ulotu mökkinaapurin pihaan tai aivan mökin läheisyyteen. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että selvästi toisen pihaksi katsottava alue tai kymmenen metrin alue mökin seinän vierestä eivät kuulu jokamiehen oikeuden piiriin. Eivät edes silloin, kun siinä näkyy olevan kunnon mustikkamätäs. Myöskään toisen mökkipihaa, ulkohuussia tai uimarantaa ei saa käyttää ilman lupaa.
Nyt kesällä varsinkin maaseudulla eläimet ovat paljon ulkona nauttimassa kesästä. Vaikka naapurin hevosia tai koiraa tekisi mieli rapsuttaa tai antaa pari herkkupalaa, täytyy tästä kysyä ensin lupa eläimen omistajalta. Toisten eläinten ruokkiminen luvatta voi pahimmillaan johtaa eläimen sairastumiseen ja epätoivottuun käytökseen.
Jätäthän siis toisten eläimet ja muun omaisuuden rauhaan, oli mökkinaapuri kotona tai ei.
Jos mökkinaapurissa on kovaääniset bileet, kannattaa käyttää samoja keinoja kuin asuinalueellakin: äänekästä naapuria voi ystävällisesti pyytää olemaan hiljempaa tai hänelle voi jättää lapun postilaatikkoon.
Pahimmassa tapauksessa paikalle voi myös kutsua poliisit, mutta mökkisovun säilymisen kannalta ystävällinen huomautus on usein parempi vaihtoehto. Samoin äänekkäät juhlat järjestävän olisi kohteliasta ilmoittaa naapureille mahdollisesta haitasta.
Anna Annian auttaa
Ylipäätänsä mökillä kannattaa muistaa samat käytöstavat kuin tavallisestikin. Jos mökkiriita naapurin kanssa äityy kuitenkin pahaksi, ei kannata aikailla vaan ottaa heti yhteyttä asianajajaan. Kokenut asianajaja osaa etsiä riitaan sovinnollista ratkaisua, jotta mökkielämää voidaan häiriöttä jatkaa.
Asianajajamme auttavat sinua mielellään, mikäli sinulla heräsi aiheen tiimoilta jotain kysyttävää. Tarjoamme sinulle 15 minuutin ilmaisen alkukartoituksen, jossa voit keskustella tilanteestasi asianajajamme kanssa. Voit ottaa meihin yhteyttä ilman sitoutumista matalalla kynnyksellä. Pyynnöstä voimme myös antaa sinulle hinta-arvion koko toimeksiannosta, jos päätät aloittaa yhteistyön kanssamme. Ota yhteyttä!