Author picture

Testamentti – asiakirja pahan päivän varalle

Testamentti on asiakirja, joka astuu voimaan vasta sen tekijän kuoleman jälkeen. Kuolema on yksi niistä asioista, joita ei haluta ajatella, eikä sen varalle haluta tehdä etukäteen suunnitelmia tai järjestelyjä. Se on kuitenkin tapahtuma, joka osuu jokaisen kohdalle ja usein vielä täysin varoittamatta. Pahimman varalle on järkevää varautua, vaikka olisikin helpompaa vain olla ajattelematta koko asiaa. Se ei valitettavasti auta poistamaan todellisuutta.

Jos olet tämänhetkisen elämäsi aikana ehtinyt kerryttää kohtuullisen omaisuuden, olisi sinun hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään perinnönjakoon liittyviä asioita. Kun kesämökin laiturilla katselet ympärillesi, mieti kenen toivoisit voivan nauttia samoista maisemista, kun sinä et enää voi.

Kun kesämökin laiturilla katselet ympärillesi, mieti kenen toivoisit voivan nauttia siitä, kun sinä et enää voi.

Testamentti on asiakirja pahan päivän varalle. Ollakseen pätevä sen tulee täyttää tietyt muotovaatimukset. Asiantunteva lakimies voi laatia pätevän asiakirjan, josta käy ilmi vainajan viimeinen tahto. Näin varmistutaan, että halutut asiat myöhemmin toteutuvat. Muotovaatimukset täyttävä asiakirja auttaa välttämään pahimmat omaisuuteen liittyvät riidat sekä aikaa vievän ja kalliin oikeudenkäynnin.

Testamentti on vainajan viimeinen kirje omaisille

Vainajan omaisuutta selvitettäessä on toteutettava mahdollinen puolisoiden omaisuuden ositus tai erottelu. Tämän lisäksi on turvattava mahdollisten rintaperillisten oikeus lakiosaansa. Näiden lain määrittelemien oikeuksien yli jäävästä omaisuudesta voidaan määrätä testamentilla. Testamentti siis täydentää lakiin perustuvaa perinnönjakoa. Jos henkilöllä ei ole puolisoa eikä rintaperillisiä, voi hän määrätä koko omaisuudestaan testamentilla.

Testamentin avulla voit varmistaa, että keräämäsi omaisuus menee valitsemillesi tahoille. Mukaansa täältä ei saa mitään. Ei edes sitä kesämökkiä, kun on aika lähteä. Eikö olisi helpottavaa tietää, että siitä saavat jälkeesi nauttia he, jotka osaavat arvostaa sitä kuten sinä. Testamentin avulla voit myös pilkkoa omaisuutta pienempiin osiin, jolloin useampi perillinen saa siitä osansa. Tämän on katsottu olevan sallittua verosuunnittelua.

Testamentti olisi hyvä tallettaa niin, että kuoleman jälkeen tämä virallinen asiakirja tulee varmasti jokaisen tietoon. Näin varmistetaan myös, ettei mikään tekaistu testamentti yllättäen löydy kirjahyllyn takaa. Testamentti on hyvä säilyttää esimerkiksi pankin tallelokerossa. Asiakirjan olemassaolosta olisi myös hyvä mainita omille läheisilleen. Edellä mainituilla toimilla voidaan välttyä kalliilta ja pitkäkestoisilta perintöriidoilta, joiden selvittelyyn kuluu pahimmillaan vainajan koko omaisuus.

Anna Annian auttaa

Asianajajamme auttavat sinua mielellään, mikäli sinulla heräsi aiheen tiimoilta jotain kysyttävää. Tarjoamme sinulle 15 minuutin ilmaisen alkukartoituksen, jossa voit keskustella tilanteestasi asianajajamme kanssa. Voit ottaa meihin yhteyttä ilman sitoutumista matalalla kynnyksellä. Pyynnöstä voimme myös antaa sinulle hinta-arvion koko toimeksiannosta, jos päätät aloittaa yhteistyön kanssamme. Ota yhteyttä!

Jaa blogikirjoituksemme