Author picture

Omaisuus ja perintösuunnittelu

Oletko miettinyt miten ja kenelle haluaisit omaisuutesi jälkeesi menevän? Muista, että suunnittelu kannattaa aina ja näin voit varmistaa, että perintö tulee jaettua toiveidesi mukaisesti ja tietysti mahdollisimman edullisesti. Tässä kannattaa käyttää asiantuntijaa apuna, niin sinun ei tarvitse miettiä onko kaikki tehty suunnitelmien mukaisesti. Perintösuunnittelu alkaa käymällä läpi ketkä ovat sinun lainmukaisia perillisiäsi ja miten saat siirrettyä omaisuutesi haluamillesi henkilöille, joko jo elinaikanasi tai kuolemasi jälkeen. Asiantuntija kertoo, mitä eri vaihtoehtoja on olemassa ja mitkä ovat eri vaihtoehtoihin liittyvät veroseuraamukset.

Mitä keinoja on käytettävissä?

Testamentti on tärkein perintösuunnittelun väline. Testamenttityyppejä on erilaisia ja ne vaikuttavat myös verotukseen eri tavoin. Voit myös siirtää omaisuutta perillisille etukäteen, esimerkiksi lahjana. Samalle henkilölle voit lahjoittaa verottomana 4.999 euroa kolmen vuoden ajanjaksolla. Lisäksi varojen siirtämisen voi suunnitella toteutettavaksi erilaisten vakuutusten kautta.

Voit tarkasti itse määrätä omaisuudestasi. Voit esimerkiksi määritellä kenelle ja mitä haluat antaa ennen tai jälkeen kuoleman. Muista kuitenkin aloittaa hyvissä ajoin, sillä koskaan ei tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Asiantuntijan apu suunnittelussa on suositeltavaa eri vaihtoehtojen kartoittamiseksi.

Jaa blogikirjoituksemme

Anna Annian auttaa

Asianajotoimisto, joka tarjoaa oikeudellista apua kaikenkokoisiin asioihin

Asianajotoimisto Annia on helposti lähestyttävä ja selkokielinen oikeudellinen kumppani Sinulle. Saat meiltä asiantuntevaa apua perheoikeudesta työriitoihin, sopimusasioista rikos- ja perintöoikeuteen. Olemme tukenasi myös silloin, kun tilanne on herkkä tai kiireellinen. Meillä asioit aina kokeneen lakimiehen kanssa, ja saat selkeän suunnitelman siitä, miten asiassasi kannattaa edetä.

Kenelle tämä sopii:

  1. Olet epävarma, miten edetä oikeudellisessa asiassa
  2. Haluat kartoittaa vaihtoehdot ennen päätöksentekoa
  3. Haluat selvittää, tarvitsetko lakimiestä vai et
  4. Haluat tietää, mitä oikeudelliset toimet mahdollisesti maksaisivat
  5. Etsit luotettavaa lakikumppania pitkäaikaiseen yhteistyöhön

Kenelle tämä sopii:

  1. Tiedät tarvitsevasi juristin konkreettista apua ja neuvoja tai haluat tehdä asiakirjan
  2. Olet käynnistämässä riita- tai neuvotteluprosessia tai olet sen kohteena
  3. Tarvitset asiantuntevan edustajan esimerkiksi oikeuteen tai sovitteluun
  4. Haluat ulkopuolisen asiantuntijan arvioimaan tilannettasi
  5. Tarvitset selkeän ja jämäkän juristin tilanteeseesi
Annia Attorneys team