Perheväkivalta tarkoittaa perheen sisäistä väkivaltaa. Se voi ilmetä esimerkiksi henkisenä, fyysisenä, seksuaalisena tai taloudellisena väkivaltana ja käsittää keneen tahansa perheenjäseneen kohdistuvan väkivallan. Kyse voi olla esimerkiksi aviopuolisoiden tai sisarusten välisestä väkivallasta taikka lasten ja vanhempien välisestä väkivallasta puolin ja toisin. Etenkin vuonna 2020 alkaneen koronaviruksen seurauksena perheet viettivät entistä tiiviimmin aikaa yhdessä, jolloin perheväkivalta tapaukset korostuivat tilastoissa. Vaikka pandemia on sittemmin rauhoittunut ja arkielämä pääosin palautunut entiselleen, vaikuttavat viime vuodet yhä perheväkivallan esiintymiseen. Koronapandemian seurauksena monien perheiden taloudellinen tilanne on huonontunut ja etätöiden määrä kasvanut. Muun muassa näistä syistä perheenjäsenten välit voivat kiristyä, mikä voi pahimmillaan johtaa jopa väkivaltaisuuteen. Perheväkivalta on edelleen Suomessa vakava ongelma.
Monien perheiden kohdalla sekä vanhemmat että lapset viettävät aikaansa kotona korostetusti esimerkiksi kesäloma-aikaan. Se, että perheet viettävät selvästi enemmän aikaa yhdessä, saattaa joissakin kodeissa kärjistyä perheväkivaltaan tai ainakin sen uhkaan. Mikäli perheen tilanne on jännittynyt ja varautunut jo ennestään, tiiviimmin yhdessä vietetty aika voi olla viimeinen tikki. Jo väkivallan uhkaa voidaan pitää henkisenä väkivaltana ja se voi aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa.
Milloin hakea apua?
Jos tuntee pelkoa väkivallasta tai sen uhkasta olisi tärkeää hakea apua jo etukäteen ennen kuin tilanne pitkittyy ja kärjistyy.
Tilanteen uhatessa kärjistyä väkivallaksi tai sen uhkaksi olisi hyvä pyrkiä rauhoittamaan tilanne tai poistua paikalta. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, jos tilanne perheessä on kärjistynyt nopeasti ja tilanteesta ei ole ulospääsyä.
Jos olet joutunut perheväkivallan uhriksi, ilmoita siitä poliisille mahdollisimman pian tekemällä rikosilmoitus. Voit tehdä rikosilmoituksen joko paikalle saapuvalle poliisipartiolle tai myöhemmin millä tahansa poliisiasemalla taikka poliisin verkkoasioinnin kautta. Lääkäriin on syytä hakeutua niin pian kuin mahdollista, vaikka vammat eivät edellyttäisikään lääkärin hoitoa. On tärkeää, että lievätkin ruhjeet ja mustelmat kirjataan lääkärintodistukseen, jota voidaan käyttää oikeudenkäynnissä todisteena. Mahdollisuuksien mukaan teosta syntyneet näkyvät vammat olisi myös hyvä saada valokuvatuksi valokuvien todistusarvon vuoksi. Todistusaineisto kannattaa säilyttää tekijän ulottumattomissa, jotta tilanne ei kärjistyisi entisestään. Jos kyse on seksuaalisesta väkivallasta, sinun tulisi välttää peseytymistä ja vaatteiden vaihtoa ennen lääkäriin menoa. Kirjaa ylös myös kaikki muistikuvasi tapahtuneesta ja säilytä koko todistusaineisto, kuten viestit ja kuvat, jos niitä liittyy asiaan.
Mistä hakea apua?
On tärkeää, ettet jää yksin kokemuksesi kanssa. Perheväkivallan uhriksi joutuminen on raskas kokemus ja herättää monenlaisia negatiivisia tunteita. Tapahtuneesta puhuminen voi tuntua vaikealta, mutta se on tärkeä tapa käsitellä tilannetta ja siihen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Perheväkivaltaa kokeneille on myös tukipalveluita, joista saa apua ja tukea henkiseen jaksamiseen. Esimerkiksi tukipalvelu Nollalinja on auki vuorokauden jokaisena tuntina jokaiselle perheväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneelle. Naistenlinja puolestaan on erikoistunut naisten ja tyttöjen auttamiseen.
Annia auttaa oikeudellisissa kysymyksissä
Me olemme apunasi ja tukenasi oikeudellisissa kysymyksissä. Avustamme sekä esitutkinnassa että rikosoikeudenkäynnissä. Esitutkinnassa olemme tukenasi kuulemisessa ja huolehdimme, että poliisi huomioi kaiken olennaisen esitutkinnassa. Rikosprosessissa avustamme sinua ja varmistamme, että rikosasia tulee totuudenmukaisesti käsitellyksi ja saat äänesi kuuluviin. Väkivallan uhrilla on oikeus vahingonkorvauksiin, joiden asianmukaiseksi vaatimiseksi on hyvä turvautua ammattitaitoisten juristiemme apuun. Usein myös lähestymiskiellon hakeminen voi tulla kyseeseen, joten autamme hakemuksen laatimisessa ja sen käsittelyprosessissa tuomioistuimessa. Tilanteeseen mahdollisesti liittyvistä perheoikeudellisista kysymyksistä meillä on niin ikään useita vuosia kokemusta. Voit olla lakimiehiimme yhteydessä matalalla kynnyksellä ilman sitoutumista. Ota yhteyttä!