Kauniit säät ja lukuisat järvet sekä muut vesistöt houkuttelevat kaivamaan virvelit ja onget esille, vaikkei kalastus kuuluisikaan ympärivuotisiin harrastuksiin. Onkiminen on maksuton yleiskalastusoikeus. Vapakalastukseen tarvitaan kuitenkin kalastuslupa.
Kalastuslain (379/2015) 79 §:n mukaisesti kaikkien muunlaista kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavien 18–64-vuotiaiden on maksettava kalastonhoitomaksu. Maksusta saatavilla tuotoilla hoidetaan kalavesiä ja turvataan kalastusmahdollisuudet. Maksun kerää Metsähallitus, ja luvan voi ostaa täältä.
Maksun voi suorittaa myös R-kioskeilla, Metsähallituksen luontokeskuksissa sekä ilmaisen puhelinpalvelun kautta. Kalastonhoitomaksu on 45 €/vuosi, 15 €/viikko tai 6 €/vuorokausi. Kalastuslupa on vaadittaessa näytettävä kalastuksenvalvojille sekä valvontaa suorittaville viranomaisille.
Kalastonhoitomaksu oikeuttaa kalastukseen yhdellä vavalla suuressa osassa maata sekä vapaa-ajan kalastukseen Suomen talousvyöhykkeellä ja valtion yleisellä vesialueella meressä. Maksu ei kuitenkaan oikeuta kalastamaan rauhoitetuilla vesialueilla, erillisen luvan vaativilla erityiskohteilla tai vaelluskalapitoisissa koski- ja virtavesissä. Kalastuskieltoalueet voi tarkistaa osoitteesta www.kalastusrajoitus.fi.
Lisätietoa kalastuksesta, tarvittavista luvista ja kalakantojen hoidosta löytyy Kalat.fi -palvelusta.
Anna Annian auttaa
Asianajajamme auttavat sinua mielellään, mikäli sinulla heräsi aiheen tiimoilta jotain kysyttävää. Tarjoamme sinulle 15 minuutin ilmaisen alkukartoituksen, jossa voit keskustella tilanteestasi asianajajamme kanssa. Voit ottaa meihin yhteyttä ilman sitoutumista matalalla kynnyksellä. Pyynnöstä voimme myös antaa sinulle hinta-arvion koko toimeksiannosta, jos päätät aloittaa yhteistyön kanssamme. Ota yhteyttä!