Erotilanne on aina kuormittava ja usein on tilanteita, jossa ositus on jäänyt tekemättä. Moni eronnut alkaa pohtia vuosien jälkeen tilannetta ja esimerkiksi joutuvatko perilliset aikanaan hankalaan tilanteeseen, koska kirjallista ositusta ei ole tehty. Ositus voidaan tehdä myöhemminkin helposti, jos osapuolet ovat elossa ja sopuisia. Perinnönjakoon tilanne vaikuttaa heti, sillä ilman ositusta aikaisemman aviopuolisot ovat kuolinpesän osakkaina kunnes ositus on tehty. Tällöin perinnönjaosta voi tulla pitkä ja hankala ja lisätä riitoja perheessä.
Ositussopimukseen olisi hyvä kirjata ainakin kirjallisesti mm. että osapuolet ovat suullisesti sopineet jaosta ja heillä ei ole vaatimuksia toisiltaan. Jos ex-puolisot omistavat yhteisesti esimerkiksi kiinteistön, voi olla järkevää yrittää laatia asiakirja niin kauan, kun molemmat ex-puolisot ovat elossa. Mitä tarkempi sopimus on, sitä parempi ja ehkäisee riitoja.
Mitä vanhempi ero on, sitä epätodennäköisempää on, että vaikeuksia tulee. Yleensä vaikeinta sopia on, kun erosta on vähän aikaa ja toinen osapuoli on löytänyt uuden puolison. Mitä enemmän ja moninaisempaa omaisuutta puolisoilla on, sitä tärkeämpi on osituksen tekeminen. Suosittelemme sen tekemistä heti erotilanteessa. Jos ositus on tekemättä, ei siis vielä ole myöhäistä sen hoitaminen kuntoon!
Asianajajan palkkaaminen ositukseen liittyvien seikkojen selvittämiseksi on aina turvallista, helppoa ja suositeltavaa. Oikeusaputoimistojen oikeusavustajat antavat ilmaiseksi yleisiä neuvoja. Tilanteiden tarkka selvittäminen vaatii kuitenkin usein tarkempaa asiantuntemusta. Ositusvaadeoikeus säilyy kunnes ositus on tehty, joten entinen puoliso voi tehdä sen vielä kuolinpesällekin. Huomioitavaa on, että rekisteröitäviä omistajavaihdoksia on käytännössä usein vaikea hoitaa ilman ositusta. Jos esimerkiksi aviopuolisot sopivat asiat keskenään, toinen saa kesämökin ja toinen asunnon, he törmäävät asiaan rekisteröidessään omistustaan. Omistusoikeus rekisteröidään hakemalla lainhuutoa ja se tapahtuu toimittamalla osituskirja MML:een.
Anna Annian auttaa
Asianajajamme auttavat sinua mielellään, mikäli sinulla heräsi aiheen tiimoilta jotain kysyttävää. Tarjoamme sinulle 15 minuutin ilmaisen alkukartoituksen, jossa voit keskustella tilanteestasi asianajajamme kanssa. Voit ottaa meihin yhteyttä ilman sitoutumista matalalla kynnyksellä. Pyynnöstä voimme myös antaa sinulle hinta-arvion koko toimeksiannosta, jos päätät aloittaa yhteistyön kanssamme. Ota yhteyttä!
Tutustu myös seuraaviin artikkeleihimme:
Miten pitää toimia, jos haluan avioeron?
Miten välttää sudenkuopat avioero-osituksessa?
Osituksessa huomioitavat varat ja velat, ilmoitusvelvollisuus ja omaisuuden salaaminen